Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

DUSTY SAIRASTAA


Dusty oli ensimmäiset 11 vuotta todella terve, eläinlääkärissä käytiin ottamassa vain rokotukset. Terveysongelmat alkoivat keväällä 2004, kun huomasimme sen peräaukon vieressä ison pehmeän patin.

 

Tässä ajatuksiani keväällä 2004:

”Saimme vihdoin tiistaina vietyä Dustyn eläinlääkäriin tarkempiin tutkimuksiin, kun olimme huomanneet sillä ison pehmeän patin peräaukon vieressä. Aiemmin keväällä ajattelimme vain sen anaalirauhasten olevan täynnä. Rokotuksen yhteydessä eläinlääkäri huomasikin jotain aivan muuta. Ell. sanoi, että anaalirauhaset ovat ihan tyhjät, tämä on jotain muuta, kenties jokin kasvain tai tyrä. Dusty ei kuitenkaan antanut tutkia itseään, se kun stressaantuu jo älyttömästi, kun huomaakin, että kurvataan eläinlääkärin pihaan. Sillä käynnillä ell. sanoi, että tulkaa sitten uudestaan, jos patti alkaa vaivaamaan koiraa.

Varasin uuden ajan viime viikolla, kun mielestämme patti oli kasvanut. Uutena juttuna Dustyn maha oli todella pullea ja tuntui kuin se olisi ilmaa täynnä. Ajattelin, että kun Dustylla oli ollut jonkin verran ongelmia ulostamisen kanssa, olisi se kerännyt ilmaa mahaan. Eläinlääkärillä saimme kuulla, että Dustylla on perineaalityrä, joka vaatii leikkaushoitoa. Leikkaus olisi iso ja vaikea operaatio. Huh, mikä järkytys se oli.

Koiramme täytti juuri kesäkuussa 11 vuotta, mutta on ikäisekseen melko pirteä tapaus. Ajatuskin noin suuresta leikkauksesta tämän ikäisellä koiralla kuitenkin pelottaa. Leikkauksen yhteydessä tehtäisiin myös kastraatio, joka ehkäisee tyrän uusiutumista. Soitin toiselle eläinlääkäriasemalle, josta oma ell. suositteli erikoiseläinlääkäri Heikki Putroa. Hintaa leikkaukselle tulisi noin 520 €. Hirvittää tuo summa, vaikka eihän sillä ole mitään väliä, kun miettii oman koiransa hyvinvointia.

Nyt mietin, mitä oikein teemme tämän asian kanssa. Tietenkin haluaisin viedä koiramme leikkaukseen ja että se paranisi, mutta arveluttaa todella paljon, miten se tästä kaikesta selviytyisi. Leikkaus on niin suuri ja tietysti on myös mahdollisuus, että tulee komplikaatioita, kuten ulosteen pidätysvaikeutta tai että tyrä uusii. Miten se selviäisi nukutuksesta? Miten leikkauksen jälkeisistä kivuista? Olisiko vain parempi säästää se koko hommalta? En edes uskalla ajatella koko asiaa, kun kyyneleet jo nousevat silmiin.

Saimme eläinlääkäriajan 1,5 viikon päähän Toivottavasti ennen sitä ei ehdi tapahtua mitään. Jos leikkausta ei suoriteta, koira menee vähitellen huonompaan kuntoon ja se olisi lopuksi lopetettava. En tietenkään halua koirani kärsivän kipuja. On niin vaikeaa ajatella tätä asiaa. Dusty on ollut koko elämänsä todella hyvässä kunnossa, eikä eläinlääkärillä ole tarvinnut käydä kuin rokotukset ottamassa. Nyt sitten tapahtuu jotain tällaista. Olen ihan sekaisin koko jutusta.

Dustyn maha näyttää päivä päivältä hieman isommalta, taitaa olla täynnä ilmaa. Kuitenkaan koko juttu ei näytä sitä vaivaavan. Dusty on pirteä poika, nytkin se menee lenkeillä koko joukon edellä eikä ihan pienistä väsähdä, vaikka onkin kipeä. Olen kuitenkin nyt ollut vähän varovaisempi tuon rasituksen kanssa.

Luulen, että kuitenkin kallistumme sen leikkauksen puolelle. Eri asia olisi, jos koira olisi jo selvästi vanhentunut ja raihnainen. Mutta kun Dustylla näyttää elämäniloa vielä riittävän vaikka muille jakaa.”

Heinäkuu 2004: Menimme siis eläinlääkäriin ja siellä selvisikin ihan uusi järkyttävä juttu. Heikki Putro tunnusteli Dustyn mahaa ja oli sitä mieltä, että siellä on kasvain. Olin ihan totaalisessa shokissa, teki mieli romahtaa lattialle ja itkeä. Veimme Dustyn röntgeniin, joka vain vahvisti epäilyksiä. Vielä varmuudeksi vatsa ultrattiin. Kyllä se vain piti paikkaansa, siellä oli kasvain, vielä ei kuitenkaan ollut varmuutta minkälainen kasvain on, se selviäisi vasta leikatessa. Pahimmassa tapauksessa Dusty pitäisi lopettaa leikkauksen yhteydessä. Leikkausajan saimme jo saman viikon perjantaiksi. Voitte vain kuvitella millaista oli elää nuo muutamat päivät, itkin joka päivä. Äitini ja siskoni tulivat Helsinkiin, koska pelkäsivät, että tämä olisi viimeinen mahdollisuus nähdä Dusty.

Veimme Dustyn heti perjantai aamuna eläinlääkäriin. Monen tunnin odotus epätietoisuudessa oli aivan järkyttävää. Parin tunnin jälkeen kuulimme kuitenkin hyviä uutisia leikkaussalista, kasvain voitaisiin leikata pois. Huokasimme helpotuksesta, Dusty voisi selvitä. Vaikea leikkaus päättyi onnellisesti, Dustyn vatsasta poistettiin kasvain ja koko perna. Kasvain oli järkyttävän iso, 3,7kg, ei ihmekään, että vatsa oli ollut turvonnut. N. viikon päästä leikkauksesta saimme lopullisesti huokaista helpotuksesta, kun kuulimme, että kasvain oli hyvän laatuinen eikä siitä koituisi enää Dustylle ongelmia. Tyrää ei voitu samalla leikata ja se oli edelleen Dustyn vaivana. Olin kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että kaikki meni hyvin ja Dusty toipui leikkauksesta hyvin. Tyräkään ei haitannut elämää erityisen paljon, joten odotimme toiselle leikkaukselle parempaa aikaa.

Tyrä leikattiin Dustylta maaliskuussa 2005 myöskin HauMaussa, Töölössä. Leikkaus sujui hyvin ja vaikka toipuminen olikin melko kivuliasta, selvisi Dusty koko hommasta hienosti. Leikkauksen jälkeisinä päivinä se oli ymmärrettävästi ärtyisä, mutta se meni melko nopeasti ohi. Täytyy sanoa, että Dusty on kyllä aikamoinen teräs-pappa, kun on selvinnyt kahdesta noinkin vaikeasta leikkauksesta ja edelleen kaksi vuotta myöhemmin porskuttaa menemään.

Suuren suuret kiitokset tästä kaikesta omalle eläinlääkärillemme Tuija Salmiselle, eläinlääkäriasema HauMaulle ja erityisesti molemmat leikkaukset suorittaneelle Heikki Putrolle!

 

©2017 Pukkilan Posse -Kakaón, Kávén, Cuban, Chain ja Chilin elämää- - suntuubi.com